Kekrinä on lupa syödä ja juoda hyvin. Hyvää ruokaa syntyy suomalaisesta ruoasta, joka on syksyllä parhaimmillaan. Laita siis kekrin kunniaksi pöytä koreaksi, koristele kattaus syksyn väreillä ja sytytä kynttilöitä ja lyhtyjä. Leiki lasten kanssa, vaikka kekrin muistipeliä tai visaile kekrivisaa. Joku voi pukeutua myös vierailevaksi kekripukiksi, joka tulee syömään muiden ruoat, jos hänelle ei ole katettuna omaa paikkaa.

Alla olevat reseptit on poimittu perheenäitien Anni-Mari Syväniemen ja Paula Viertolan kotikokoelmista ja ne ovat hyviksi ja toimiviksi koettuja. Parantele ja sovella halusi mukaan!

Katso myös reseptikilpailu KEKRIMENU·2009 voittajamenu sekä opetusmateriaalista keittiömestari Heikki Ahopellon suunnittelema Kekrilauta

Kekrinpunainen jauhelihakastike
Kekrinkeltainen kurpitsakeitto
Kekripiiras syksyn parhaasta sadosta
Mehevä kekrijuuresruukku
Kekri-smoothie
Suussa sulava kekrikakku

Kekrinpunainen jauhelihakastike

4:lle

1 iso sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 iso punajuuri
300 g naudan paistijauhelihaa
2 rkl vehnäjauhoja
5-7 dl vettä
2-3 tl tomaattipyreetä
½ lihaliemikuutio
rouhittua mustapippuria
2 tl tuoretta timjamia

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja raasta punajuuri karkeaksi raasteeksi. Ruskista jauheliha paistinpannulla. Lisää sipuli, valkosipuli ja punajuuri ja kypsennä 5-10 minuuttia koko ajan sekoittaen. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja lisää vesi. Sekoita joukkoon tomaattipyree, lihaliemikuutio ja mustapippuri. Hauduta noin 10 minuuttia kannen alla. Sekoita seosta välillä. Mausta kastike lopuksi timjamilla. Tarjoa suomalaisten keitettyjen perunoiden tai perunamuusin kanssa.

Kekrinkeltainen kurpitsakeitto

n. 800 g keltaista kurpitsaa
1 keskikokoinen bataatti tai 2 porkkanaa
1 hapahko omena
1 sipuli
1 rkl voita
5-6 dl kasvislientä
1 pieni kanelitanko
2 dl vähälaktoosista ruoka- tai kuohukermaa
tilkka sitruunanmehua
suolaa, pippuria
Pinnalle: persiljasilppua

Kuori ja paloittele kasvikset ja omena. Kuumenna jonkin aikaa sekoitellen kattilassa. Lisää kasvisliemi ja kanelitanko. Keitä kasvikset pehmeiksi, poista kanelitanko ja soseuta kasvikset liemineen. Lisää keittoon kerma, sitruunanmehu ja tarvittaessa vähän kasvislientä. Kuumenna ja mausta. Silppua pinnalle reilusti persiljaa.

Kekripiiras syksyn parhaasta sadosta

6-8 annosta

Pohja:
1 dl vettä
¼ paketti hiivaa (50 g)
¼ tl suolaa
1 dl kaurahiutaleita
1 ¼ dl vehnäjauhoja
25 g voita

Täyte:
1-2 (n. 150 g) porkkanaa
2 tomaattia
200 g parsakaalia
pala (n. 100 g) purjoa
1 rkl voita
1 rkl balsamiviinietikkaa
2 valkosipulin kynttä
1 tl kynteliä tai basilikaa
½ pussia sinihomejuustomurua
1 pussi pizzajuustoraastetta
1 prk (2 dl) ruokakermaa
1 muna

Liuota hiiva ja suola kädenlämpöiseen veteen. Lisää kaurahiutaleet ja vehnäjauhot ja lopuksi sulatettu voi. Taputtele pohjataikina piirasvuoan pohjalle (28 cm). Annan pohjan kohota liinan alla. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen ja valmista täyte: Kuori porkkana ja raasta se karkeaksi raasteeksi. Kuutioi tomaatit. Leikkaa parsakaalin kannat pieniksi nupuiksi. Viipaloi hyvin huuhdeltu purjo. Sulata voi pannulla. Hauduta pannulla porkkanaraastetta, tomaattikuutioita ja parsakaalin kantaosia 2-3 minuuttia. Lisää purjo ja hauduta noin 10 minuuttia sekoitellen. Keitä parsakaalin nuppuosia suolalla maustetussa vesitilkassa muutama minuutti ja valuta vesi pois. Mausta pannulla oleva kasvisseos ja sekoita joukkoon sinihomejuustomurut. Levitä täyte kohonneelle pohjalle ja asettele parsanuput pinnalle. Ripottele juustoraaste kasvisten päälle. Lisää kerma-munaseos. Paista 200 asteessa n. 35-40 min.

Mehevä kekrijuuresruukku

4 jauhoista perunaa
1 sipuli
4-5 valkosipulin kynttä
2 porkkanaa
100 g lanttua
100 g palsternakkaa
½ dl kauraleseitä
¼ tl valkopippuria
½-1 tl yrttisuolaa
1 tl rakuunaa tai timjamia
noin 3 dl kasvislientä tai kermaa

Kuori ja suikaloi kasvikset ohuiksi suikaleiksi tai raasta karkeaksi raasteeksi. Sekoita leseet ja mausteet kasvisten sekaan ja laita seos uunivuokaan, noin 1 ½ l. Kaada päälle nestettä niukaksi peitoksi. Kypsennä ruukkua 175-asteisessa uunissa noin tunti, kunnes pinta saa väriä.

Kekri-smoothie (1 -2 annosta)

1 porkkana tai 1 dl porkkanamehua
2 dl karviaisia
4 dl luonnonjugurttia
1 rkl hunaja

Sekoita raastettu porkkana, karviaiset ja jugurtti tehosekoittimessa tasaiseksi. Lisää ruokalusikallinen hunajaa mausteeksi. Halutessasi voit korvata karviaiset vaikka puolukoilla tai muilla marjoilla.

Suussa sulava kekrikakku

Täyte:

n. 400 g maustamatonta luomujogurttia
1 rkl vaniljasokeria
1 rkl kanelia
1 -2 rkl sitruunanmehua
3- 4 rkl perunajauhoja
2 isoa omena

Taikina:

150 g voita
1 ½ dl sokeria
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele irtopohjavuoka.

Valmista täyte: pilko omenat kuutioiksi, mausta jogurtti vaniljasokerilla, kanelilla ja sitruunamehulla, lisää jogurttiin perunajauhot ja omenakuutiot.

Vaahdota taikinaa varten voi ja sokeri, lisää kananmunat ja kuivat aineet ja vatkaa tasaiseksi taikinaksi.

Levitä puolet taikinasta vuoan pohjalle. Kaada täyte taikinan päälle. Annostele loppu taikina täytteen päälle lusikankokoisina "klimppeinä" ja tasoita varovasti kuuman veden alla lämmitetyllä lusikalla - näin saat tasaisen pinnan.

Paista kakkua 40-45 minuuttia uunin keskitasolla. Anna kakun seistä ja jäähtyä jonkin aikaa vuoassa paistamisen jälkeen, ennen kuin irrotat vuoasta ja tarjoat.
Ylös